
Suomen Sikayrittäjät nostaa ammutusta villisiasta maksettavan toiminta-avustuksen 300 euroon – ”Elämme nyt kriittisiä aikoja”
Suomen Sikayrittäjät ry on päättänyt nostaa Suomessa pyydetyistä villisioista metsästysseuroille maksettavan toiminta-avustuksen 185 eurosta 300 euroon.
Suomen Sikayrittäjien toiminnanjohtaja Aki Berg on huolissaan tautitilanteesta. Kuva: Mikko NikkinenSuomen Sikayrittäjät ry maksaa metsästysseuroille toiminta-avustusta Suomessa pyydetyistä villisioista. Sikayrittäjien yhdestä eläimestä maksamaa avustusta korotetaan nyt 300 euroon / villisika. Korotus tulee voimaan syyskuun alusta alkaen ja on voimassa vuoden 2026 loppuun.
Korotuksella halutaan tehostaa villisikojen metsästystä ja pienentää afrikkalaisen sikaruton (ASF) leviämisen riskiä vakavassa tautitilanteessa.
Suomen Sikayrittäjien toiminnanjohtaja Ari Berg on huolissaan Suomen ASF-tilanteesta. Hänen mukaansa tällä hetkellä eletään kriittisiä aikoja Suomen sikatalouden kannalta, sillä tauti näyttää levinneen alkuperäistä arviota laajemmalle alueelle.
”Suomen tautitilanne on muuttunut merkittävästi. Haluamme vahvistaa metsästysseurojen mahdollisuuksia osallistua villisikakannan hallintaan ja kannustaa aktiiviseen metsästykseen. Toiminta-avustuksen korotus on tähän konkreettinen keino”, Ari Berg sanoo.
Suomen Sikayrittäjät haluaa 300 euron määräaikaisella toiminta-avustuksella kannustaa metsästysseuroja jatkamaan aktiivista villisianmetsästystä.
”Nyt tarvitaan aktiivista villisikojen metsästystä, hyvää näytteenottoa ja yhteistyötä. Haluamme tällä avustuksella kannustaa metsästysseuroja jatkamaan tärkeää työtään”, Berg painottaa.
”Haluamme tällä avustuksella kannustaa metsästysseuroja jatkamaan tärkeää työtään”
Suomen Sikayrittäjien toteuttaman kyselyn perusteella toiminta-avustuksella on ollut konkreettisia vaikutuksia villisianmetsästykseen. Seurat ovat pystyneet avustuksen avulla lisäämään ja merkittävästi tehostamaan villisikojen metsästystä
”Etenkin tartuntavyöhykkeen ulkopuolella aktiivinen villisikakannan hallinta on tärkeä osa ASF-riskin pienentämistä”, Berg korostaa.
”Metsästysseuroille teettämämme kyselyn tulokset osoittivat, että metsästysseuroissa on vahva halu osallistua villisikakannan pienentämiseen ja että toiminta-avustus on tukenut tätä työtä. Nyt ASF:n tultua Suomeen villisikakannan hallinnan merkitys on entisestään korostunut”, Berg sanoo.
Toiminta-avustuksen maksaminen
Toiminta-avustus maksetaan metsästysseuralle tai -yhdistykselle, ei yksittäiselle metsästäjälle. Avustuksen saamisen edellytyksenä on, että saaja on rekisteröity yhdistys, jolla on Y-tunnus.
Avustusta ei makseta Ruokaviraston määrittelemällä tartuntavyöhykkeellä pyydetyistä villisioista eikä seuroille, jotka harjoittavat villisikojen kaupallista metsästystä.
Avustus perustuu Ruokavirastoon lähetettyyn villisian ASF-tutkimusnäytteeseen ja se maksetaan Ruokaviraston maksaman näytepalkkion lisäksi. Näytelähetteessä tulee antaa suostumus tutkimustietojen välittämiseen Suomen Sikayrittäjille ja merkitä metsästysseuran nimi huolellisesti.
Seuran tulee toimittaa Suomen Sikayrittäjille myös seuran nimi, yhteystiedot, Y-tunnus ja tilinumero. Tiedot ilmoitetaan osoitteeseen ari.berg@sikayrittajat.fi.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





