Syötteellä starttaa perjantaina vuorokauden mittainen lajijahti, jolla on kunnianhimoinen tavoite – ”Ei pitäisi olla mahdoton”
Kymmenittäin Suomen parhaita lajiasiantuntijoita ottaa tulevana viikonloppuna syyniinsä Syötteen kansallispuiston eri osat.
Kartoitustapahtuman lajilistan odotetaan Metsähallituksen mukaan olevan pitkä, sillä tapahtumaan osallistuu monien eri eliöryhmien huippuasiantuntijoita. Kuva: Sanne KatainenKymmenittäin Suomen parhaita lajiasiantuntijoita ottaa tänä viikonloppuna syyniinsä Syötteen kansallispuiston eri osat.
Perjantaina 14.8. klo 12 käynnistyvän Bioblitz-tapahtumassa tavoitteena on 24 tunnin aikana löytää valitulta alueelta mahdollisimman monta eliölajia.
Lajilistan odotetaan Metsähallituksen mukaan olevan pitkä, sillä tapahtumaan osallistuu monien eri eliöryhmien huippuasiantuntijoita.
Asiantuntemusta löytyy muun muassa putkilokasveista, sammalista, jäkälistä, sienistä, linnuista, kovakuoriaisista, kärpäsistä ja muistakin hyönteisryhmistä.
Metsähallituksen Luontopalveluiden luonnonsuojelun erityisasiantuntija Kaisa Junnisen mukaan tapahtumalla on leikkisä mutta kunnianhimoinen tavoite – saada tuhat lajia rikki.
“Näin mittavan asiantuntijajoukon voimin sen ei pitäisi olla mikään mahdoton tavoite”, kertoo Junninen tiedotteessa.
Alustavat listat löydetyistä lajeista kootaan päätöstilaisuudessa, mutta lopullisia tuloksia saadaan odotella syyskuuhun, kun kaikki tapahtumassa kerätyt näytteet on määritettyä.
Syöteen kansallispuisto sijaitsee kolmen kunnan alueella, Pudasjärvellä, Taivalkoskella ja Posiolla.
Kansallispuiston erikoisuuksia ovat Metsähallituksen mukaan vaarametsät, rinnesuot, lähteiköt ja purot ja talvella runsaslumisuus. Alueella on myös vanhoja metsiä.
Syöte on myös sinipyrstön ja liito-oravan koti.
Metsähallituksen Luontopalveluiden luonnonsuojelun erityisasiantuntija Kaisa Junnisen mukaan tapahtumalla on leikkisä mutta kunnianhimoinen tavoite – saada tuhat lajia rikki.
Ensimmäinen lajikartoituksen Bioblitz-tapahtuma järjestettiin vuonna 1996 Yhdysvalloissa.
Idea on sittemmin levinnyt ympäri maailmaa. Suomessa Metsähallituksen Luontopalvelut järjestää vuosittain Bioblitzin yhdessä kansallispuistossa tai muulla suojelualueella.
Tähän mennessä lajeja on jahdattu Naantalin Pähkinäisten saarella sekä Saaristomeren, Pallas-Yllästunturin, Hossan, Kolin, Pyhä-Luoston, Riisitunturin, Liesjärven, Nuuksion, Sallan ja Tiilikkajärven kansallispuistoissa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat


