Maailmanpoliittinen tilanne näkyi Raute Oyj:n tuloksessa
Raute Oy:jin tulokseen vaikutti maailmanpoliittinen tilanne yhdessä asiakkaiden vähäisen investointihalukkuuden kanssa.Pitkittynyt maailmanpoliittinen ja taloudellinen epävarmuus yhdessä asiakkaiden varovaisen investointikäyttäytymisen kanssa näkyivät laskevasti Raute Oyj:n tilausmäärissä toisella vuosineljänneksellä. Epävarmuus pysyi korkealla tasolla etenkin keskeisillä markkina-alueilla, yhtiön tiedotteessa kerrotaan.
Puutuotteiden myynti kehittyi Euroopassa vaihtelevasti, mikä vaikutti sekin yhtiön tulokseen. Siinä missä lehtipuuvanerin kysyntä kasvoi havupuuvanerin kysyntä laski. Amerikassa puutuotteiden myyntiin vaikutti muun muassa asuntomarkkinoiden tilanne, jonka vuoksi rakennussektori on ollut haasteissa.
Tuloksellisuus vaihteli myös yhtiön liiketoimintayksiköiden välillä.
Yhtiön liikevaihto oli tammi–kesäkuussa noin 66,5 miljoonaa euroa, kun se oli vuonna 2025 vastaavana ajankohtana 95,7 miljoonaa euroa. Viennin osuus liikevaihdosta oli 71,8 prosenttia, joka oli 15,7 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuosi sitten.
Vertailukelpoinen liiketulos laski viime vuodesta 5,2 miljoonaa euroa ollen tämän vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla 5,7 miljoonaa euroa. Liiketulos siis lähes puolittui.
Pudotuksesta huolimatta yhtiön operatiivinen tehokkuus säilyi kohtuullisen hyvällä tasolla vertailukelpoisen liiketulosprosentin ollessa 8,5 %, kun se vertailukaudella 2025 oli 11,4 %.
Sijoitetun pääoman tuotto oli kuluvan vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla 19,7 prosenttia, kun se oli vertailukaudella 2025 32,6 prosenttia.
Yhtiön omavaraisuusaste oli 64,7 prosenttia, eli 4,7 prosenttia enemmän kuin vertailuajankohtana 2025.
Yhtiö arvioi tiedotteessa oman liikevaihtonsa yltävän kuluvana vuotena 125–145 miljoonan euron väliin, kun se oli vertailuvuonna 2025 175,5 miljoonaa euroa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







