Budjettiriihessä varattava rahat ASF-menetysten korvaamiseen, vaativat tuottajajärjestöt
MTK ja SLC tapaavat torstaina 13. elokuuta maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.). Ministerin kanssa keskustellaan ASF-tilanteesta sekä sen hoitamisesta ja jatkotoimista.
Viljakauppa ASF-rajoitusalueelta on pahasti jumissa. Kuvan pelto ei sijaitse tartuntavyöhykkeellä. Kuva: Eino KuhmoinenTuottajajärjestöt MTK ja SLC vaativat, että budjettiriihessä on varattava riittävät määrärahat afrikkalaisen sikaruton ja siihen liittyvien rajoitustoimien aiheuttamien kustannusten korvaamiseen.
"Nykyisen tartuntavyöhykkeen viljelijöiden ja metsänomistajien tilanne on ratkaistava. Samalla on varauduttava siihen, että tautialue voi laajentua merkittävästi. Valtion tulee varata riittävät määrärahat rajoitustoimien aiheuttamiin kustannuksiin”, MTK ja SLC painottavat.
Vaikutukset eivät rajoitu ainoastaan sikatalouteen ja peltoviljelyyn, vaan ne näkyvät myös metsätaloudessa, järjestöt toteavat yhteisessä tiedotteessaan.
"Viljelijät eivät saa joutua kantamaan yksin viranomaisrajoitusten ja taudin torjunnan seurauksia.”
Metsänomistajille menetyksiä syntyy esimerkiksi tilanteissa, joissa korjattua puuta ei voida kuljettaa pois varastoalueilta tai metsänhoitotöitä joudutaan siirtämään. Viivästykset lisäävät kustannuksia ja voivat heikentää metsien kasvukuntoa.
Tartuntavyöhykkeellä korjattuun viljaan liittyvät tautiriskit ovat käytännössä pysäyttäneet viljan ostot alueelta.
"Viljelijät eivät saa joutua kantamaan yksin viranomaisrajoitusten ja taudin torjunnan seurauksia. Tarvitaan pikaisia ratkaisuja tartuntavyöhykkeen viljan varastointiin ja hyödyntämiseen ilman että alueen viljaa päätyy sikaketjuun.”
MTK:n ja SLC:n edustajat tapaavat torstaina 13. elokuuta maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.). Ministerin kanssa keskustellaan ASF-tilanteesta sekä sen hoitamisesta ja jatkotoimista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




