Äänikirjojen ylikulutus johti unettomuuteen
Jos kulkee koko päivän kuulokkeet korvilla, ei omien ajatusten läpikäymiseen jää aikaa, kirjoittaa Aida Salminen kolumnissaan.
Äänikirjan kuunteleminen on hyvä tapa kuluttaa kirjoja kiireisessä arjessa. Kuvituskuva. Kuva: Carolina HusuTykkään tehokkuudesta. Äänikirjojen ja sivistävien podcastien kuunteleminen ja jonkun muun asian tekeminen samanaikaisesti hieroo aivojani juuri oikealla tavalla.
Rakastan kuunnella hyvää äänikirjaa ja tiskata. En eri aikoihin, vaan yhtä aikaa. Itse asiassa kumpikin asia on tylsää ilman toista.
Vaikka podcastit ja äänikirjat ovat usein sivistäviä, ei niidenkään liikakulutus ole hyvästä.
Jos kulkee koko päivän kuulokkeet korvilla, ei omien ajatusten läpikäymiseen jää aikaa. Sen huomaa viimeistään illalla nukkumaan mennessä.
Yhtäkkiä et saakaan unta, koska et ole koko päivään ajatellut omia ajatuksiasi. Hiljaisuus tuntuu jopa rasittavalta. Vaikka kuinka väsyttäisi, uni ei tule.
Ei auta kuin antaa aikaa ajatuksille. Mielellään jo päivän aikana, jotta nukkumaanmeno ei viivästyisi.
Kirjoittaja on MT:n kesätoimittaja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



