
Viikonlopun ravit: Lauantai huipentuu varsojen suurkilpailuihin Oulussa, Ruotsissa sunnuntaina Derby
Tänä viikonloppuna puhaltaa pohjoisesta. Oulun Äimärautiolla ratkotaan nelivuotiaiden suomenhevosten ja kolmivuotiaiden lämminveristen Oulu Expressit.
Arvo oli paras Teivon Pikkuprinssissä. Lauantaina Esa Holopaisen ohjastama ori kilpailee Oulu Expressissä. Kuva: Anu LeppänenPerjantai 4. syyskuuta
Oulun kaksipäiväisten ravien ensitahdit lyödään jo perjantaina, jolloin ohjelmassa on ajajakilpailu Heinäpään Herruus. Kaksitoista ohjastajaa iskee yhteen ajajakilpailun osalähdöissä. Perjantaina MT Hevosista voi lukea kilpailuun osallistuvan Harri Vimparin ajatuksia.
Jokimaalla pidetään suuri varsahuutokauppa. Tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa Lahdessa. Sen siirrosta Ypäjältä päätettiin viime vuoden huutokaupan jälkeen. MT Hevosten suora lähetys huutokaupasta alkaa kello 17.30.
Rommessa on ohjelmassa Dalatravetin kolmivuotislähtö 100 000 kruunun ykkösellä. Lähtöön osallistumisen edellytyksenä on aikaisempi starttaaminen Rommen tai Rättvikin raveissa tämän kalenterivuoden aikana.
Lauantai 5. syyskuuta
Lauantaina kotimaan raviviikko huipentuu Oulu Expressin finaaleihin. Oulun suurkisassa ei juostu lopulta ollenkaan karsintoja, vaan ne ajetaan suoraan loppukilpailuina.
Lämminveristen kisassa suosikki on Shackhills Hazel. Jari Kinnusen tallista on tullut jälleen uusi ikäluokkatähti. Kesän ainoa kauneusvirhe oli lähtölaukka Tammakriteriumin karsinnassa. Ilman harha-askelia muut ovat Tuukka Variksen valjakon kanssa helisemässä.
Shackhills Hazelin pahimmalla uhkaajalla Arctic Greettalla on ajoittain myös ollut haasteita ravilla pysymisen kanssa. Juoksun onnistuessa Pekka Korven valmennettavalta irtoaa letkeä kiri.
Suomenhevosten Expressissä suosikkikaksikko tulee Seppo Suurosen tallista. Arvo on tänä kesänä ehtinyt voittaa Pikkuprinssin, ja Marian Myrsky oli paras Pikkupelimannissa sekä Black Horse Cupissa.
Juoksunkulkuun tulee vaikuttamaan ensiaskelillaan nopea Unelmavävy. Iikka Nurmosen suojatti pystyy halutessaan pitämään keulat, mutta ei ole tällä kaudella purrut kuolainta keulajuoksujen jälkeen lopussa odotetulla tavalla.
Oulun iltapäivää seurataan TotoTV:n studiolähetyksessä. Marinka Massa toimii studioemäntänä, ja asiantuntijana on Eemeli Hernesaho. Juuso Väyrynen kerää kommentit varikolta.
Ruotsin pääravit ajetaan Jägersrossa. Pelikansan on syytä huomata poikkeava aikataulu. Toto85-pelin ensimmäinen kohde ajetaan jo kello 16.00 Suomen aikaa.
Birger Bengtssonin muistolähdössä suosikkina on saksalaishevonen Y.Not Diamant, joka on noussut kesän edettyä hienoon kuntoon. Paul Hagoortin treenattavaa haastavat muun muassa Boscha Diablo sekä Kouvolassa nähdyt Xanthis Harvey ja Luke the Spook.
Italian Cesenassa ajetaan lauantaina Campionato Europeo. Kilpailussa on peräti viisi hevosta Alessandro Gocciadoron tallista. Jorma Kontio ohjastaa kisassa Gocciadoron Global Agreementia.
Kilpailu ajetaan eräajona. Ensimmäisessä erässä Global Agreement kiihdyttää matkaan kolmosradalta. Toisessa erässä hevoset starttaavat käännetyssä ratajärjestyksessä. Näin ollen Kontio suuntaa matkaan kymppiradalta.
Mikäli sama hevonen ei voita kumpaakin erää, ajetaan kolmas lähtö erävoittajien kesken ja sen voittaja on Campionato Europeon voittaja.
Kontio on voittanut Campionato Europeon peräti neljä kertaa. Kaksi voittoa tuli Keystone Patriotilla vuosina 1983 ja 1984. Nealy Lobellilla ravilegenda nappasi voitot vuosina 1990 ja 1991.
Sunnuntai 6. syyskuuta
Suomenhevosten päivää juhlitaan Kuopiossa, jossa kaikissa iltapäivän yhdeksässä lähdössä kilpailee pelkästään kansallisrodun edustajia.
Kolmivuotiaat suomenhevoset juoksevat Varsakunkun karsintalähdöt. Ikäluokan lupaavimpia otteita tähän asti esittänyt Niko Jokelan Onnenseppä kilpailee Kuopiossa urallaan kolmatta kertaa. Varsalahjakkuuden ennakkokuulumisista voi lukea MT Hevosista sunnuntaiaamuna.
Kuopiossa tauolta palaa Issakan Valo, jonka alkukausi oli vaikeuksien sävyttämä. Antti Tupamäen valmentama ori starttasi viimeksi Teivossa huhtikuussa, mutta on sen jälkeen viettänyt hiljaiseloa.
Jägersrossa juostaan Ruotsin Derbyt. Maan parhaat nelivuotiaat kisaavat suurista seteleistä. Avoimeen finaaliin selvitti tiensä Special Ale, jonka kasvattaja on Suomen Hippoksen puheenjohtajan Antti Lehtisalon Kuusaan Virma oy. Daniel Redén ohjastaa valmennettavaansa finaalissa.
Lehtisalon mietteitä voi viikonloppuna lukea MT Hevosista.
Myös Tammaderbyssä nähdään suomalaisväriä. Lähdön ennakkosuosikki on Terästallit oy:n ja Garde Stable AB:n omistama karsintansa voittanut Bonsse Garde. Carl Johan Jepson ohjastaa tuttuun tapaan Fredrik Wallinin valmentamaa tammaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



