
Varsahuutokaupan muutokset arveluttavat, mutta Hannu Nivola suhtautuu tulevaisuuteen luottavaisesti
Kallelan Oriasemalta on perjantaina suuressa varsahuutokaupassa kuusi varsaa. Hannu Nivola kertoo MT Hevosten haastattelussa näkemyksiään Jokimaan varsahuutokaupasta ja hevosalan tulevaisuudesta.Jo kesällä Kallelan Oriaseman Kaisa Nivola kertoi, että aseman tammamäärät ovat viime vuoteen verrattuna nousussa. Hannu Nivola näkee, että syyt tähän ovat pikemminkin alueelliset kuin koko alaa koskevat.
”Pari merkittävää asemaa lopetti läheltä. Omat lukumme ovat kasvusuunnassa, joten olemme tyytyväisiä”, Nivola toteaa.
Tuoreeseen hevostalouden tukipäätökseen pitkään ravipäättäjänäkin toiminut Nivola on erittäin tyytyväinen. Siirtymätuki tuo alalle uskoa, ja voi piristää kasvatustakin.
”Uskon, että tulevillekin vuosille saadaan neuvoteltua hyvä lopputulos. Se on sitten itsestä kiinni, miten saadaan uusi peliyhtiö tuottamaan”, Nivola viittaa peliyhtiö Hippos ATG:hen, jonka on tulevaisuudessa tarkoitus tulouttaa pelituottojaan alan hyväksi.
Nivola pitää alan edunvalvontaa hyvin tärkeänä, ja toteaa sen ottaneen keskusjärjestö Suomen Hippoksen puheenjohtajan Antti Lehtisalon aikana edunvalvonnan ottaneen ison harppauksen eteenpäin.
”Uskon, että tämä tulee seuraavien kolmen vuoden aikana kantamaan hedelmää, että saadaan siltarahoitus säilymään. Toki tässä on vaalitkin välissä. Mutta Hippos ja puheenjohtaja ovat tehneet hyvää työtä.”
Perjantain varsahuutokaupasta Nivolalla on hyvät ajatukset, vaikka kalantilainen piti Ypäjää hyvänä ja hevosihmisille tutuksi tulleena paikkana.
”Jokimaalla on iso haaste, että saadaan kokonaisuus onnistumaan. Tarvitaan juuri sitä porukkaa, joka tulee ostamaan varsoja. Pakko siihen on uskoa, että se menee hyvin.”
Kallelan väki kuuluu varsahuutokaupan vakituisiin myyjiin. Tänä vuonna Derbyn finaalissa ollut Callela Classico myytiin huutokaupassa kolme vuotta sitten 22500 euron vasarahinnalla. Kuva: Elina PaavolaNivola kertoo, että ulkomaisten oriiden pakastesperma on säilyttänyt suosionsa. Se kertoo siitä, että osa kasvattajista on valmiita satsaamaan toimintaansa tosissaan.
”Pakastesperma on verrattain kätevää ja sen uskotaan olevan yhtä hyvää tiinehdyttämään tammat. Suomessa on nyttemmin ollut tuoretavaran kanssa vaikeaa Matkahuollon ja Postin toiminnan takia.”
Kohentuva taloustilanne yhdessä alan parantuvan rahoitustilanteen ovat kasvattajille positiivisia merkkejä. Nivola pysyy kuitenkin realistisena, eikä usko hintojen äkkinäiseen pomppaamiseen.
Viime vuonna kalleimmat varsat maksoivat 31 500 euroa. Sen verran maksettiin Markku Punkarin sekä Saku ja Maini Mikkolan kasvattamista Patrich Matchista (Father Patrick) sekä Morcades Matchista (Six Pack).
Kallein suomenhevosvarsa oli 14 500 euroa maksanut Bella Varjosen kasvattama Varjoska (Parvelan Retu). Kaikkien varsojen keskihinta oli viime syksyn huutokaupassa 7 226 euroa.
Huutokauppatapahtuman muutoksiin kokenut kasvattaja suhtautuu hieman epäillen.
”Ostajien käyttäytymisessä tulee epävarmuutta, kun hevosia näkee huutokaupassa vain videolta. Toivottavasti he käyvät päivällä tutustumassa varsoihin tarkkaan. Kirkkaissa valoissa vaan hevosten karva kiiltää ja ne jopa näyttävät vähän isommalta. Mutta varmaan isoa osaa varsoista on käyty katsomassa jo tallilla.”
Kuutta varsaa kauppaava Nivola pitää syksyistä huutokauppaa merkittävänä tapahtumana, jossa Kallelan Oriasema on vakituinen myyjä.
”Vaikka välillä alle budjetin menneet hevoset harmittavat, ollaan tyytyväisiä, kun varsat ovat löytäneet uuden kodin. Uskotaan, että niin käy tälläkin kertaa, vaikka paikka ja tilanne on uusi. Varsat ovat terveitä ja toivottavasti matkustavat hyvin. Kyselyitä niistä on tullut, muttei liikaa.”
Nivolat tekivät kesän alussa maatilastaan sukupolvenvaihdoksen. Pariskunnan poika Ville Nivola jatkaa maatilayhtymän toimintaa.
”Yritetään jatkaa oriasematoimintaa vielä viitisen vuotta”, Nivola kuittaa.
MT Hevoset näyttää Jokimaan varsahuutokaupan suorana lähetyksenä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



