Uusia tuloksia Karjalan kultalinjalla – voi mahdollistaa tuotannon yhdelle kriittiselle raaka-aineelle
Kairauksien tulokset osoittavat, että raaka-aineitta on laajoilla alueilla Kuittilan esiintymässä.Kaivosyhtiö Endomines kertoo tiedotteessaan löytäneensä lisää viitteitä siitä, että Ilomantsin Kuittilan alueelta voisi tulevaisuudessa tulla kullan lisäksi myös volframia ja molybdeeniä.
Volframi on EU:n luokittelema kriittinen raaka-aine, jota käytetään muun muassa puolustusteollisuudessa. Molybdeeniä tarvitaan erityisesti teräksen valmistuksessa.
Yhtiö julkaisi tällä viikolla ensimmäiset tulokset eteläisen kultalinjan volframiin keskittyvästä kairausohjelmasta.
Kairaukset osoittavat, että volframia ja molybdeeniä esiintyy laajoilla alueilla Kuittilan esiintymässä. Yritys arvioi, että malmilajittelun avulla volframipitoisuuksia voidaan nostaa tasolle, joka voisi mahdollistaa kaupallisen tuotannon.
Yhtiö kertookin onnistuneensa nostamaan volframin pitoisuutta lajittelun avulla yli kolminkertaiseksi. Tavoitteena on jatkossa valmistaa yli 32 prosentin volframituotetta myyntiin.
Hankkeen kehitystyötä tukee Itä-Suomen ely-keskuksen myöntämä enintään 1,51 miljoonan euron kehittämisavustus. Lisäksi Endomines on hakenut hankkeelle EU:n kriittisen hankkeen statusta.
Endomines tavoittelee eteläiselle kultalinjalle tuotantoa 2030-luvun alkuun mennessä. Yhtiö arvioi, että tulevassa tuotantolaitoksessa voitaisiin käsitellä kultaa ja volframia.
Yhtiön tavoitteena on seuraavaksi toteuttaa lajittelutestit suuremmalla näytemäärällä ja korkeammalla volframipitoisuudella.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






