Venekauppa käy vilkkaana – Alan pomo: Promilleraja ja pelastusliivit soutuveneisiinkin
Uusia veneitä rekisteröitiin alkuvuonna lähes 1400, valtaosa pienehköjä perämoottoriveneitä.
Uiva-venenäyttelyssä on esillä alan uutuuksia ja myynnissä myös käytettyjä veneitä. Kuva: Eija MansikkamäkiKäytettyjen veneiden kauppa on käynyt vilkkaana tänäkin vuonna. Omistajanvaihdoksia on rekisteröity yli 13 000, mikä vastaa viime vuoden vauhtia ja on viidenneksen korkeammalla kuin huippuvuonna 2019 ennen koronapandemiaa.
”Aktiivinen kauppa kertoo siitä, että veneily kiinnostaa, niitä ostetaan ja ne ovat pitkäikäisempiä kuin muut kulutushyödykkeet, 40 vuotta hyvinkin. Ehkä vain betoni ja rautakanki kuuluvat samaan luokkaan”, kertoo Venealan Keskusliitto Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo.
Uusia veneitä rekisteröitiin alkuvuonna lähes 1400, valtaosa pienehköjä perämoottoriveneitä. Alle 5,5-metristen myynti on hieman viime vuotta jäljessä, mutta 6–7-metristen kasvussa.
Pajusalo kertoi alan kuulumisia torstaista sunnuntaihin avoinna olevassa Uiva-venenäyttelyssä Helsingin Lauttasaaressa. Näyttelyssä on esillä vesillä parisataa venettä soutu-, moottori- ja purjeveneistä katamaraaniin. Joukossa myös uutuuksia muun muassa Terhiltä, Busterilta, Suvilta ja Päijän-veneiltä.
Yleisö pääsee koeajamaan vesijettejä, soutuveneitä sähkö- ja polttomoottorilla ja ilman. Viikonloppuna on mahdollisuus myös koepurjehduksiin ja lapsille optimistijollatesteihin.
Tarvikkeita on myynnissä köysistä lämmittimiin ja huoltoon ja säilytykseen.
Promille- ja pelastusliivisääntely pitäisi kohdistaa myös soutuveneisiin.
Pajusalo otti kantaa kansallisen liikenneturvallisuusstrategiaan, jonka päivitys on meneillään. Hänestä nykyisillä kuolemaan johtaneilla onnettomuuksilla ei voi perustella aktiiviveneilyn sääntelyn tiukentamista eli muun muassa promillerajan alentamista alle 1,0 promillen.
Pikemminkin promille- ja pelastusliivisääntely pitäisi Finnboatin mielestä kohdistaa myös soutuveneisiin, joissa onnettomuudet tosiasiallisesti tapahtuvat.
”On pieni vene, lähellä mökkirantaa ja iäkäs mies, joka touhuaa jotakin ja sattuu tapaturma. Niillä ei ole mitään tekemistä varsinaisen vesiliikenteen kanssa. Puurot ja vellit ovat menneet sekaisin.”
Turman syy voi olla alkoholi, sairauskohtaus tai heikentynyt toimintakyky. Eräässäkin tapauksessa iäkäs mies oli niittänyt veneestä seisten kaislikkoa sillä seurauksella, että viikatemies vei miehen.
Onnettomuuksissa kuoli viime vuonna 34 ihmistä soutuveneen tai apumoottorillisen pienveneen kanssa. Valtaosa oli yli 55-vuotiaita ja kaikki miehiä. Alkoholilla oli osuutta turmiin kahdeksassa tapauksessa, mikä on vähenemään päin. Myös kuolemien määrä on vähentynyt, kymmenessä vuodessa noin kolmanneksen.
Pelastusliivit eivät ole pakolliset soutuveneessä, mutta jos siinä on pienikin perämoottori, liivit pitää olla mukana, mutta ei päällä.
Suomessa pitää rekisteröidä veneet, joiden pituus on yli 5,5 metriä ja moottorin teho vähintään 15 kilowattia eli 20 hevosvoimaa. Niissä on oltava myös lain vaatimat turvavarusteet.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







