Hallitus uskoo työllisyyden lähtevän paranemaan syksyn myötä, kertoo Orpo – Essayah kiitteli ASF:n torjunnasta
Pääministeri Orpo sanoi, että yhteisöveron alennuksesta pidetään kiinni ja estetään se, ettei kenenkään verotus kiristy.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi, ettei hallitus ole valmis palauttamaan työttömyysturvan suojaosaa. Kuvassa vasemmalla valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.). HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA.Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kiitteli hallituksensa viimeisen budjettiriihen alkajaisiksi talouden lähteneen kasvuun. Hän sanoi hallituksen uskovan, että myös työllisyys lähtee syksyn myötä paranemaan.
Orpo viittasi asiantuntija-arvioihin, joiden mukaan talouskasvu alkaa näkyä työllisyydessä puolen vuoden, vuoden viiveellä.
”Tähän vahvasti uskomme ja sitä myös pyrimme omilla päätöksillämme täältä riihestä tukemaan”, Orpo sanoi hallituspuolueiden puheenjohtajanelikon tiedotustilaisuudessa Säätytalossa Helsingissä.
Orpo kuitenkin sanoi, ettei hallitus ole valmis palauttamaan työttömyysturvan suojaosaa.
Hän sanoi, että yhteisöveron alennuksesta pidetään kiinni ja estetään se, ettei kenenkään verotus kiristy.
”Nämä ovat todella merkittäviä asioita suomalaisten ostovoiman kannalta. Se että jokaisessa kodissa on hieman enemmän varaa.”
Orpon mukaan keskustelu oli hyvä ja palautti luottamusta.
Hallitus aloitti tiistaina viimeisen budjettiriihensä. Kaksipäiväiseksi suunnitelluissa neuvotteluissa ministerit pohtivat valtion ensi vuoden rahankäyttöä.
Orpon mukaan joitakin asioita on vielä ratkottavana.
”Vielä en osaa tarkemmin sanoa, missä vaiheessa tulee valmista. Se ottaa, minkä se ottaa.”
Pääministeri kertoi hallituspuolueiden puheenjohtajien viettäneen lähes koko maanantaipäivän Königstedtissä, valtioneuvoston edustuskartanossa.
Hänen mukaansa tapaamisessa puhuttiin myös halki kesään liittyviä kysymyksiä, esimerkiksi perussuomalaisten kansanedustajan Mauri Peltokankaan somekirjoittelusta. Orpon mukaan keskustelu oli hyvä ja palautti luottamusta.
”Eduskuntaryhmät tarvittaessa käyvät keskustelun omalta osaltaan”, hän sanoi.
Neuvottelujen pohjana on valtiovarainministeriön ehdotus ensi vuoden budjetiksi, joka on lähes 13 miljardia euroa alijäämäinen.
Budjetti pohjaa pitkälti jo aiemmin tehtyihin päätöksiin.
Essayah kiitteli hallitusta halukkuudesta ryhtyä toimiin afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi.
Kaikki puoluejohtajanelikon jäsenet vakuuttelivat, ettei riihessä ole luvassa dramatiikkaa.
”Julkisen talouden hyvin kapea liikkumatila aiheuttaa tietenkin sen, että mitään ihmeellisiä yllätyksiä ei menopuolelle ole luvassa. Ne eivät ole mahdollisia. Sinällään varmaankin vähän epäkiiinnostava budjettiriihi, sanoisin tällaisessa positiivisessa mielessä”, sanoi valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra.
Hän lupasi, että budjettiriihen yhteydessä sovitaan investointipaketin loppuosasta.
RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz kuvasi riihtä "verrattain epädramaattiseksi". Hänen mukaansa olennaista on, että talouskasvu on lähtenyt liikkeelle.
”Se on poikkeuksellisen vahvaa. Sitä on syytä ylläpitää ja senkin takia ennustettavuus ja johdonmukaisuus on tärkeää tämän budjetin osalta”, hän sanoi.
Adlercreutz ei vastannut, kun hänellekin osoitettiin kysymys siitä, oliko perussuomalaisten tapa käsitellä kansanedustaja Peltokankaan sanomisia riittävä.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah kiitteli hallitusta halukkuudesta ryhtyä toimiin afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi.
Juttua täydennetty 1.9.26 klo 12.00 Purran, Adlercreutzin ja Essayahin kommenteilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



