Keihäsdebytantti Topi Parviainen Pohjois-Karjalasta kannatteli 19-vuotiailla hartioillaan Suomen miehet EM-pistesijalle
Finaalin ainoa suomalaisheittäjä ylsi Birminghamissa kauden perustasolleen. Julian Weber teki viimeisen kierroksen mahtiheitollaan EM-historiaa.
Topi Parviainen heitti parhaan tuloksensa toisellaan, mutta oli muissa heitoissa hieman vaikeuksissa. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA.Miesten keihäänheiton kunniakkaat suomalaisperinteet olivat Birminghamin EM-kilpailujen loppukilpailussa poikkeuksellisesti vain yksien nuorten hartioiden varassa, mutta 19-vuotias Topi Parviainen selvitti aikuisten arvokisadebyyttinsä kunnialla.
Ainoana suomalaisheittäjänä finaaliin päässyt Parviainen heitti kauden perustason suorituksensa ja oli tuloksella 77,82 kahdeksas. Se oli kahden mitalin ulkopuolelta vasta Birminghamin EM-kisojen toinen suomalainen pistesija ja ensimmäinen miehen saavuttama.
Parviainen heitti parhaan tuloksensa toisellaan, mutta oli muissa heitoissa hieman vaikeuksissa. Viimeisellä kierroksella suomalainen lennätti keppinsä vajaaseen 77-metriseen.
”Ensimmäinen lipesi vähän kädestä, mutta toinen heitto oli jo sinnepäin. Vähän söi miestä jo heitot, mutta onneksi ei ihan räpellykseksi mennyt. Jää vähän tuntumaa sitten seuraaviin kisoihin”, Parviainen kuvaili kilpailuaan.
Parviainen heitti toukokuussa ennätyksensä 81,91, joka on edelleen hänen uransa ainoa kasikymppinen kisatilanteessa. EM-finaalin taso oli kilpailun toiseksi viimeistä heittoa lukuun ottamatta varsin matala, sillä Latvian Patriks Gailums otti pronssin tuloksella 82,97.
”Ennätys olisi vaatinut tänään äärimmäisen huippuheiton, mutta rupesin kyllä huomaamaan, että mehut on juotu”, Parviainen sanoi.
Saksa otti kaksoisvoiton. Nick Thumm johti kilpailua viimeisellä kierroksella ennätysheitollaan 83,76, mutta ennakkosuosikki Julian Weber jyräsi viimeisellään mahtikaaren 90,40 ja otti uransa toisen EM-kultamitalin.
Weber teki 90 metrin puhkaisullaan EM-historiaa. Edellinen kisaennätys 89,72 oli brittisuuruus Steve Backleyn nimissä.
”Ennätys olisi vaatinut tänään äärimmäisen huippuheiton, mutta rupesin kyllä huomaamaan, että mehut on juotu.”
Ylen toimittaja kertoi Parviaiselle media-alueella, että hänestä tuli EM-kisahistorian toiseksi nuorin kahdeksan parhaan joukkoon yltänyt urheilija miesten keihäänheitossa.
”Kuulostaa ihan hyvältä. Kuulostaa suht hyvältä tulevia vuosia ajatellen”, tuupovaaralainen totesi kuulemaansa faktaan.
Uran ensimmäinen aikuisten arvokilpailufinaali tuntui Parviaisesta hienolta saavutukselta, vaikka kisa jättikin hieman hampaankoloon. Suomen keihästrio hupeni Birminghamin karsinnan jälkeen yhteen, kun sinivalkoinen ykkösnimi Oliver Helander ja Eemil Porvari jämähtivät alkukilpailuun.
”Kyllähän tämä (finaali) tuntui hienolta. Sijoitus on ihan ok, mutta tulos harmittaa”, Parvianen tiivisti.
Nuorukainen ei allekirjoittanut väitteitä suomalaisen keihäänheiton kriisistä, vaikka jo viime vuoden Tokion MM-kilpailu oli miesten osalta historiallinen tapahtuma. Tuolloin koko Suomen keihästrio karsiutui loppukilpailusta.
”Kannattaa seurata Tuupovaara Campia, sieltä on kovia ukkoja tulossa”, Parviainen vihjasi.
Tuupovaara Campilla Parviainen tarkoittaa joukkoa nuoria suomalaisheittäjiä, jotka pitävät yhteisiä harjoitusleirejä. Ryhmään kuuluvat Parviaisen lisäksi muun muassa hänen isoveljensä Aku Parviainen, Eemil Porvari sekä keihäänheiton juniorimenestyjä Jere Murto.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

