Paraikaa kuteva suutari on aliarvostettu ruokakala – savustettu suutari on maistamisen arvoinen

Suutaria ei kannata heittää pois, sillä siitä saa maukkaan aterian. Kuva: Sanne Katainen

Suutari on kala, jolla on pronssiin ja vihreänkeltaiseen vivahtava selkä ja vaaleankellertävä vatsa. Sillä on molemmissa suupielissä pieni viiksisäie ja pienet silmät, jotka ovat isommilla yksilöillä punaiset. Kalan suomut ovat pienet ja nahka erittäin paksu ja limainen.

Luonnonvarakeskuksen mukaan aikuiset suutarit kerääntyvät kesällä isoina parvina tuulensuojaisille, matalille kutupaikoille, joilla on runsaasti uposlehtisiä vesikasveja. Kutu käynnistyy veden lämpötilan ylitettyä 20 astetta.

Suutarin suhteellinen hapenkulutus on alhainen, ja se tulee toimeen vähähappisessakin vedessä. Tämän takia moni pitää kalaa mutakalana, vaikka siitä saa hyvää ruokaa, kun sen käsittelee oikein. Suutarin liha on valkoista, kiinteää ja herkullista. Ruodot ovat isoja, joten ne on helppo poistaa syödessä. Kala on helppo perata, kunhan muistaa pyyhkiä ensin limaisen kerroksen pois. Kalaa ei tarvitse nylkeä tai suomustaa.

Suutari on makoisaa erityisesti leppäpuruilla savustettuna tai paistettuna. Kypsyessään kalan nahka suomuineen tiivistyy rapeaksi.

Suutaria saadaan muun muassa katiskoilla ja ongella. Jopa 3–4 -kiloisiksi kasvavat suutarit tarjoavat haasteita kokeneellekin onkijalle.

Parinkymmenen viime vuoden aikana suutarikanta on arvioiden mukaan runsastunut lämpimien kesien ja vesien rehevöitymisen myötä.