Metsänomistajan viikon viisi tärkeää uutista: Kuitupuu kallistui, hakkuut käyntiin ASF-alueella, puolukka-aika jatkuu pitkälle syksyyn
MT Metsä julkaisee lauantaisin poiminnat viikon ajankohtaisista ja tärkeistä metsäuutisista.
PTT:n tuoreen selvityksen mukaan puun tuotannon tukemisesta kertyy yhteiskunnalle pitkällä aikavälillä enemmän hyötyjä kuin mitä niistä aiheutuu kustannuksia. Kuvituskuva. Kuva: Sanne KatainenJos et ole ehtinyt seurata uutisia tällä viikolla kovin aktiivisesti, niin ei hätää! MT julkaisee lauantaisin poiminnat viikon ajankohtaisista ja tärkeistä metsäuutisista.
1. Kuitupuu kallistui – puun hinta viikolla 35
Kuusi- ja koivukuitupuun hinnat pyrähtivät ylöspäin viikolla 35. Myös puukaupan volyymi on kasvanut tasaisesti heinä–elokuun vaihteesta lähtien.
Juttu on tilaajille.
2. Metsätaloustyöt ja maanmuokkaus sallittuja ASF-tartunta-alueella
Ruokavirasto lievensi osaa afrikkalaisen sikaruton tartunta-alueen rajoituksista. Metsäalalla huikaistiin helpotuksesta, sillä lähes kuukauden ajan tartuntavyöhykkeellä seisoneet metsätalous- ja maanmuokkaustyöt saavat taas jatkua.
Ensimmäinen juttu on vapaasti luettavissa.
3. Puolukka-apajat kutsuvat vielä pitkälle syksyyn
Hyvää mustikkasatoa seuraa todennäköisesti myös mainio puolukkasato, kertoo Luonnonvarakeskus Luken loppukesän satoennuste.
Juttu on vapaasti luettavissa.
4. Ei jatkajaa metsätilalle? Ongelmaan löytyy kyllä ratkaisu
Metsänomistaja voi joutua ikävään tilanteeseen, jos tilalle ei luonnostaan löydy jatkajaa. Vaihtoehtoja on silti monenlaisia, todettiin Metsäkeskuksen aiheesta järjestämässä verkkotilaisuudessa.
Juttu on tilaajille.
5. Puuntuotannon tukemisesta miljoonahyödyt yhteiskunnalle
Valtion metsänomistajille maksamat metsätuet herättävät välillä ihmetystä. PTT:n tuoreen selvityksen mukaan puuntuotannon tukeminen on yhteiskunnan etujen mukaista.
Juttu on tilaajille.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Lue lisää viikon ajankohtaisista metsäaiheista:
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat














