”Yksikin vahinko on liikaa” – Suomen riistakeskuksen tavoitteena nolla vakavaa metsästysonnettomuutta
Suomessa tapahtuu kansainvälisesti vertaillen ja metsästyspäiviin suhteutettuna hyvin vähän onnettomuuksia.
Suomessa tapahtuu kansainvälisesti vertaillen hyvin vähän onnettomuuksia. Tämä on riistakeskuksen mukaan muun muassa harjoittelun, selkeiden sääntöjen ja vastuullisen metsästyskulttuurin ansiota. Kuva: Kari LindholmYlläpidetty, hyvä ampumataito on osa vastuullista metsästystä ja onnistunutta riistalaukausta, muistuttaa Suomen riistakeskus.
Metsästyskauden alkaessa elokuussa Suomen riistakeskus haluaa kiinnittää huomiota säännöllisen ampumaharjoittelun tärkeyteen.
Alueellisten riistanhoitoyhdistysten vapaaehtoiset tarjoavatkin metsästäjille käytännönläheistä ohjausta esimerkiksi oikeaoppiseen aseenkäsittelyyn ja ampumaharjoitteluun.
Toiminnanohjaaja Kimmo Alakoski Nokian seudun riistanhoitoyhdistyksestä muistuttaa, että koulutuksille on tarvetta niin uusien kuin kokeneempienkin metsästäjien keskuudessa.
”Samalla vahvistetaan turvallisuuskulttuuria, joka näkyy myös vähäisinä metsästysonnettomuuksina”, Alakoski kertoo tiedotteessa.
Toiminnanohjaaja Kimmo Alakoski Nokian seudun riistanhoitoyhdistyksestä muistuttaa, että koulutuksille on tarvetta niin uusien kuin kokeneempienkin metsästäjien keskuudessa.
Suomessa on noin 300 000 metsästäjää, joille metsästyspäiviä kertyi vuonna 2024 koko maassa noin 4,6 miljoonaa.
Kansainvälisesti vertaillen ja metsästyspäiviin suhteutettuna Suomessa tapahtuu hyvin vähän metsästysonnettomuuksia.
Tästä on riistakeskuksen mukaan suuresti kiittäminen koulutusta, harjoittelua, selkeitä sääntöjä sekä metsästäjien vastuullista toimintakulttuuria.
Metsästäjien aseita on viime vuosina lauennut noin kolme kertaa vuodessa huolimattoman käsittelyn seurauksena aiheuttaen vahinkoa ihmiselle tai omaisuudelle.
Tyypillinen seuraus vahingossa lauenneesta aseesta on metsästäjälle itselleen tuleva kuulovaurio.
Vakava onnettomuus on riistakeskuksen mukaan tänä päivänä harvinaista. Vuosittain noin 1–2 metsästäjää haavoittuu omasta tai toisen metsästäjän aseen laukeamisesta.
Myös muut luonnossa liikkujat voivat liikkua metsissä metsästyskauden aikana riistakeskuksen erikoissuunnittelija Marko Mikkolan mukaan turvallisin mielin.
”Suomalainen metsästys perustuu vastuullisuuteen ja metsästäjien vahvaan turvallisuusajatteluun”, hän sanoo.
Kuolemantapaukset tai ulkopuoliselle aiheutuvat vahingot ovat äärimäisen harvinaisia.
Riistakeskuksen tietojen mukaan viimeisen noin 25 vuoden aikana on menehtynyt yksi metsästyksen ulkopuolinen henkilöä metsästäjän aseesta.
Mikkola painottaa, että jokaisella metsästäjällä tulisi olla kirkkaana mielessä, että aseisiin suhtaudutaan aina kunnioituksella ja turvallisuus on etusijalla.
”Yksikin vahinko on liikaa. Kannustamme metsästäjiä käymään koulutuksissa ja harjoittelemaan ampumaradoilla, jotta aseisiin liittyviä metsästysonnettomuuksia ei tapahtuisi.”
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat



