Mediat: Norjalaismetsässä seikkailleen mursun matka päättyi surullisesti
Metsämursun virallista kuolinsyytä ei ole medioiden mukaan vielä vahvistettu.
Mursututkijan mukaan on hyvin epätavallista, että mursut siirtyvät syvälle metsään. Kuvituskuvassa Haminan mursuna tunnettu mursu. Kuva: Sanne KatainenSuomen rajan tuntumassa Norjan Tenovuonossa metsässä oleskellut mursu on löydetty kuolleena.
Asiasta kertovat muun muassa Norjan yleisradioyhtiö NRK , norjalaislehti Finnmark Dagblad sekä suomalaismediat Iltalehti ja Ilta-Sanomat.
Finnmark Dagbalsin mukaan mursu löydettiin kuolleena korkealta ja jyrkästä maastosta kaukana merestä. Asian vahvisti lehdelle Norjan Tenon kuntaa edustava Frank Martin Ingilæ.
Mursu ennätti seikkailullaan syvälle metsään ja kauas meren välittömästä läheisyydestä. Sen ruhon siirtämisestä ja käsittelemisestä on Ingilæn mukaan omat haasteensa. Täysikasvuinen mursu voi painaa reilusti yli tonnin.
”Metsässä kuollut eläin ei yleensä ole ongelma, luonto yleensä hoitaa sen. Mutta kyseessä on suojeltu merinisäkäs”, hän toteaa NRK:lle.
Lehden mukaan huolta Norjan elintarviketurvallisuusviranomaisissa herätti ruhon sijainti. Mursun väitettiin sijainneen yksityisen juomavesilähteen lähellä ja aiheuttavan saastumisvaaran.
Metsämursun virallista kuolinsyytä ei ole medioiden mukaan vielä vahvistettu.
Eläimen matkaa norjalaismedioissa kommentoinut biologi Rune Aaen mukaan on hyvin epätavallista, että mursut siirtyvät niin kauas metsään.
Näin on hänen mukaansa tapahtunut vain kerran aiemmin. Tuolloin kyseessä oli suomalaismedioissa kiivaasti kesällä 2022 seuratun Haminan mursun tapaus.
Aae kertoo NRK:lle uskovansa, että metsässä viime viikkoina liikkunut mursu oli luultavasti päättänyt kuolla. Eläimellä saattoi hänen mukaansa olla sisäisiä vammoja, jotka eivät ole olleet silmin nähtävissä.
”Se on luultavasti harkittu teko. Eläin tiesi, ettei se ollut menossa kohti merta”, Aae sanoo jutussa.
”Jotkut lauman eläimet vetäytyvät laumasta kuolemaan, jotta ne eivät houkuttelisi laumaan saalistajia.”
Tutkija kuitenkin korostaa, ettei hän usko mursua ympäröivällä huomiolla olleen mitään vaikutusta eläimen kuolemaan.
”Meidän ei pitäisi syyttää ketään. Tämä on luultavasti luonnon kulku, vaikka se onkin epätavallista käyttäytymistä.”
NRK: Hvalrossen i Tana funnet død: – Det er nok en bevisst handling
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat


