
Majakkasaarille pääsee vierailulle ensi viikonloppuna – yhteen niistä liittyy karmea tarina
Suomessakin vietetään kansainvälistä Majakkaviikonloppua, jolloin saarille on kuljetuksia ja ohjelmaa.
Mirka Jokiniemen lempipaikka Gustavsvärnin majakkasaarella on tämä avokallio. Saari on pituudeltaan vain parisataa metriä, mutta siellä on kolmekin monilapsista perhettä. Kuva: Eija MansikkamäkiTulevana viikonloppuna on mahdollisuus mennä jonnekin, missä ei ole koskaan käynyt: majakkasaarelle ja jopa vähän harvinaisemmalle sellaiselle. Lauantaina ja sunnuntaina vietetään näet kansainvälistä Majakkaviikonloppua.
Kohteisiin kuuluvat muun muassa Hangon edustalla seisovan Gustavsvärnin, Siipyyn edustan Yttergrundin, Kaskisten Sälgrundin sekä sunnuntaina myös Kokkolan Tankarin majakkasaaret. Osalla saarista pääsee myös majakkaan.
Gustavsvärnin majakka oli 1700-luvulla osa Hangon linnoitusta ja muodosti Gustav Adolfin ja Meijerfeltin kanssa kolmion venäläisten ristitulitusta vastaan. Nykyinen majakka on vuodelta 1951. Kuva: Eija MansikkamäkiEsimerkiksi Gustavsvärnin saarelle on lauantaina ja sunnuntaina non-stop-kuljetukset Hangon Itäsatamasta. Perillä voi vierailla majakkaseuralaisten kunnostamassa sumusireenin hoitajan mökissä ja ostaa makkaraa ja Majakkaseuran tuotteita, mutta itse majakkaan ei pääse.
Mirka Jokiniemi pumppaa saunavettä. Juomavesi tuodaan veneellä kanistereissa. Kuva: Eija MansikkamäkiParikympin maksuun sisältyvät kuljetus, opastus sekä kahvit ja pullat, joita leipoo Mirka Jokiniemi.
Jokiniemi kävi ensi kertaa Majakkaseuran talkoissa 2013 Märketillä.
”Hiukan arvelutti mennä vieraiden ihmisten kanssa viikoksi saarelle, mutta kaikki sujui hyvin. Siitäkin huolimatta, että halusin ennen kaikkea nähdä kunnon syysmyrskyn, mutta koko viikkoon ei tuullutkaan lainkaan!”
Hän hurahti silti majakkamaailmaan ja toimii nyt seuran retkivastaavana ja vetää retkiä myös muille kuin seuran majakoille.
Hyvinkääläinen Jokiniemi pitää majakkatyötä mainiona vastapainona toimistotyölleen ja viettää talkootöissä Märketillä yhä viikon joka kesä. Gustavsvärnissä hän käy kuukausittain huhtikuusta lokakuulle.
Taksivene tuo talkoolaisia, vieraita, juomaveden ja muut tarvikkeet. Etualalla Majakkaseuran puheenjohtaja Ari Valio. Kuva: Eija MansikkamäkiKolmen kilometrin merimatka Hangosta Gustavsvärnille kestää vain vartin, ja majakka näkyy Hankoon.
”Huhtikuussa meillä on talkoolaisten perehdytystä, kesällä tehdään korjaus- ja ylläpitotöitä ja opastetaan turisteja. Lokakuussa laitetaan saari talviteloille.”
Mirka Jokiniemi sumusireenin hoitajan mökin vintillä, missä on majoitustilaa seuran jäsenille ja kurssilaisille. Kuva: Eija MansikkamäkiSaaressa pidetään myös muun muassa maalaus- ja joogakursseja, joissa majoitus järjestyy sumusireenin hoitajan mökin vintillä.
Hangon linnoituksesta on rauniot jäljellä. Linnoitus tuhottiin Krimin sodan aikana 1850-luvulla. Kuva: Eija MansikkamäkiSeuran jäsenet voivat oleskella sen ylläpitämillä majakoilla Gustavsvärnissä, Yttergrrundissa ja Märketissä ja jos eivät yövy, juoda vaikka kahvit.
Muutkin kuin seuran jäsenet voivat käydä päiväretkillä ja kiinnittyä siksi aikaa esimerkiksi Gustavsvärnin yhteyslaituriin omallakin veneellä.
Mirka Jokiniemi ja Ari Valio neuvonpidossa sumusireenin hoitajan asunnossa. Siellä on keittiö ja majoitustiloja. Kuva: Eija MansikkamäkiMajakoihin liittyy tarinoita, ja niin Gustavsvärniinkin.
Majakkaseuran puheenjohtaja Ari Valio kertoo, kuinka sata vuotta sitten tällä pienellä saarella oli vain yksi majakanvartija, jonka tehtävä oli sytyttää lyhty joka ilta.
”Hänen vaimonsa kuoli, eikä mies päässyt työnsä ja talvisen kelin vuoksi saarelta. Niinpä hän säilöi vaimonsa puoleksi vuodeksi suolaveteen ja souti Hankoon vasta keväällä.”
Eikä siinä kaikki. Majakanvartija hautasi vaimonsa hiljaiseloa viettäneelle Hangon ortodoksiselle hautausmaalle, mutta koska siihen aikaan salakuljetettiin viinaksia, tuoretta hautapaikkaa alettiin epäillä pirtukätköksi ja hauta avattiin. Sieltä löytyi kuitenkin naisen ruumis.
Majakkaseura järjestää teemapäivän lisäksi jäsenretkiä Suomeen ja ulkomaille ja tekee vuosittain myös majakkaelokuvan.
Ari Valio toimii vuonna 2003 perustetun Suomen Majakkaseuran puheenjohtajana. Metsähallitukselta vuokrattu Gustavsvärn on ollut seuran kunnostuskohteena liki alusta pitäen. Kuva: Eija MansikkamäkiValio on kiertänyt majakoita ulkomaita myöten ja osaa nimetä suosikkinsa: Cordouanin majakka Ranskan Bretagnessa.
”Se on Unescon maailmanperintökohde ja hieno etenkin laskuveden aikaan. Suomessa ja Norjassa pääsy majakoille on hiukan hankalampaa saarten ja vuonojen vuoksi, mutta etelämpänä Euroopassa retkillä ehditään kiertää jopa 50 majakkaa viikossa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



