
MT 100 vuotta sitten: Kuka iski hevosta puukolla rintaan?
Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti 4.9.1926 myös rapuruton leviämisestä.
lisalmelainen Heikki Repo huomasi hevosensa rinnassa ammottavan haavan, jonka lääkäri totesi puukolla aiheutetuksi. Kuvituskuva. Kuva: Suvi EloHevosta raadeltu.
Joitakin päiviä sitten huomattiin lisalmen Haapajärvellä taloll. Heikki Revon hevosen voivan pahoin laitumella. Hevosta lähemmin tarkasteltua huomattiin sen rinnassa ammottava haava, joka lääkärin lausunnon perusteella todettiin veitsellä tehdyksi, joten kysymyksessä lienee kostoteko hevosen omistajaa kohtaan.
Ilkityöntekijästä ei vielä ole täyttä selvyyttä, mutta on toiveita olemassa, että hänet saadaan ilmi joutuakseen kärsimään teostaan hyvin ansaitsemaansa rangaistusta.
Eläinvakuutustoiminta ja sen kehittäminen.
Kotieläimet, varsinkin hevoset ja karja, ovat jokaisen maamiehen taloudessa ratkaisevan tärkeitä tekijöitä. Tämän ”elävän irtaimiston” merkitys on usein sitä suurempi, kuta pienempi talous on.
Pienviljelijälle on varsin yleisesti ainoa hevonen tai lehmä niin arvokas, että hänen ja hänen perheensä toimeentulo on melkoiseksi osaksi noiden eläinten varassa. Todellisuudessahan onkin niin, että pienviljelijät ovat maamme maanviljelijäin ja karjanomistajien ehdottomana enemmistönä ja että suurimman osan maan karjakannasta on pienviljelijäin omistuksessa.
Runsaasti 2/3 koko maan karjakannasta kuuluu varsinaisille pienkarjaisille ja 1/10 maan karjanomistajista omistaa enemmän kuin 10 lehmää. Hevoskantamme jakautuu niinikään suurimmaksi osaksi juuri pienviljelijöille. [...]
Niin luonnollinen ja samalla ehdottoman tärkeä kuin eläinvakuutustoiminta meillä olisi, ei sitä kuitenkaan tätä nykyä ole kuin nimeksi. Suuremmassa osassa maata on se melkein kokonaan olematon.
Tästä onkin seurauksena, että varsinkin pieneläjän karjanhoidossa parannuspuuhien tulos voi pitkiksi ajoiksi raueta tyhjiin jonkun hyvän lehmän korvaamatta jäävän menetyksen johdosta. [...]
Kuusankoskella, nykyisessä Kouvolassa, sijaitseva puutarhakoulu mainosti Maaseudun Tulevaisuudessa. Kuva: KansallisarkistoKrapuruttoa Vehkajärvessä.
Maas. Tulevaisuuden Vehkajärven kirjeenvaihtaja ilmoittaa, että pitäjässä sijaitsevassa samannimisessä järvessä on tänä kesänä ilmaantunut krapuruttoa siinä määrässä, että krapuja ei pyydyksillä enään ole saatu lainkaan.
Vielä toissa- ja viimekesänä saatiin järvestä suuria krapuja melko runsaasti. Kun Vehkajärvi on yhteydessä laajan vesistön kanssa ja kun alakoskessa on tavattu runsaasti virran kuljettamia, kuolleita krapuja, on syytä uskoa, että rutto pian leviää paljon laajemmallekin.
Mainittakoon vielä, että Vehkajärvestä rutto ei liene aikaisemmin krapukantaa hävittänyt.
Auto puimakonetta käyttämässä.
Useat maanviljelijät ovat panneet autonsa puimakonetta t.m.s. käyttämään, nostamalla toisen takapyörän ylös sekä asettaen sen päälle vetohihnan.
Tämä kuuluu menestyvän hyvin, eikä auto siitä kärsi, kunhan vesipumppu ja tuulettaja vain toimivat hyvin. [...]
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






